Suomalainen testi toteutetaan samalla tavalla kuin rodun kotimaassa. Koiria voidaan testata kunakin päivänä 12. Testiin ilmoitettavan koiran pitää olla iältään 1–8-vuotias, rokotettu Suomen Kennelliiton rokotusmääräysten mukaisesti ja saanut loishäätökuurin noin viikkoa ennen testiä. Koira ei saa osallistua testiin kanto- tai imetysaikana eikä ollessaan lääkekuurilla.
Göötti
on vanha ruotsalainen paimenkoirarotu, ja testi on oiva mahdollisuus
testata, löytyykö omasta koirasta vielä näitä vanhoja paimenen
ominaisuuksia. Muutamia suomalaisia
gööttiharrastajia on käyttänyt koiriaan paimentamassa lampaita, ja on
mukava huomata, että ihmiset arvostavat myös koiransa alkuperäisiä
taipumuksia, vaikka paimentaminen aika harvan nykygöötin päivätyötä on.
Paimennustaipumustestissä testataan gööttien paimennustaipumuksia. Testiin osallistuvan koiran ei ole tarvinnut olla kontaktissa paimennettaviin eläimiin, eikä testiä varten tarvitse harjoitella. Testissä käytettävät eläimet ovat nuoria nautoja, koska göötti on nimenomaan karjapaimen. Koira saa suorituksestaan kirjallisen arvostelun, ja jokainen koira etenee testissä taipumuksiensa mukaisesti: mikäli koiralla ei ole nähtävissä paimennustaipumusta, sitä ei pakoteta tai siltä ei vaadita suorituksia. Jos koira osoittaa vahvoja taipumuksia, sen testi viedään pidemmälle. Testissä ei valita voittajaa, vaan kaikki koirat arvioidaan yksilöinä. Koiria ei myöskään aseteta paremmuusjärjestykseen. Arvostelulomakkeeseen kirjataan ylös koiran toiminta testissä, ja testaaja arvioi sen paimennustaipumuksen asteikolla erinomainen - erittäin hyvä - hyvä - välttävä - ei osoita paimennustaipumusta.