Tässä listassa ovat ne silmasairausmarkkeri- ja geenitestitulokset, joille koiran omistaja on antanut julkaisuluvan rotujärjestölle. Jos tahdot koirasi tuloksen julkiseksi www-sivuille, lähetä lupa jalostustoimikunnan osoitteeseen goottijaltoimikunta [at] gmail.com. Tuloksia voi ilmoittaa MyDogDna-passin sertfikaattisivun kanssa. HUOM! Lähetä sertifikaattisivu sähköpostilla pdf:nä tai kuvana jalostustoimikunnalle.
Maininta 'epävirallinen' tuloksen yhteydessä tarkoittaa, että koiran DNA-näytettä ei ole ottanut virallinen näytteenottaja tai eläinlääkäri.
Tuloksen perään lisätään tieto sen virallisuudesta, eli onko tulos saatu esimerkiksi Hannes Lohen tutkimusryhmältä tai MyDogDna-passista. Muussa tapauksessa tulos perustuu omistajan omaan ilmoitukseen.
Geenitesti on osa uutta MyDogDNA2018-testipaneelia. Markkeritestin ja geenitestin erottaa toisistaan "Markkeritesti"-nimestä. Markkeritestin tulos ilmoitetaan AA (puhdas), AG (kantaja) ja GG (altis). Vuodesta 2018 lähtien on markkeritestin tilalle tullut geenitesti, jonka tulos ilmoitetaan normaali, kantaja ja altis.
Listaa päivitetään pdf-muodossa. Uudet päivitykset on merkitty punaisella.